keskiviikko 4. joulukuuta 2013

17 # Miten marsu kesytetään?


Miten marsu kesytetään?

Tiedettävästi marsuja on pidetty lemmikkeinä jo tuhansien vuosien ajan. Aluksi niitä kasvatettiin lähinnä ruuaksi, mutta myöhemmin niiden tullessa Eurooppaan (1600-luvun puolivälissä) hollantilaisten kauppiaiden mukana niistä tuli lemmikkejä. Kauppiaat toivat marsuja lapsilleen lemmikeiksi, koska marsut olivat luottavaisia ja hupsuja, sekä myöhemmin osoittautuivat kilteiksi eivät purreet ihmisiä muiden jyrsijöiden tavoin. Niitä kuvailtiin sympaattisiksi eläimiksi jotka ääntelivät paljon ja viihtyivät sylissä. Aluksi ne olivat kalliita, ja päätyivät ainoastaan rikkaiden perheiden lapsille. Lopulta marsut yleistyivät, ja olivat hinnaltaan sopivia lähes kaikille. Niinpä marsut löysivät tiensä myös tänne meille. 

Vaikka yhä marsuja voidaan kuvailla kilteiksi ja hupsuiksi eläimiksi, paljon on muuttunut noilta ajoilta. Marsuja ei haeta työmatkoilta lapsille tuliaisiksi, vaan haetaan suloinen poikanen joko eläinkaupasta tai kasvattajalta. Nykyään monet eläinkaupat ja kasvattajat eivät myy marsuja yksittäin, vaan ne täytyy ostaa pareittain. Molemmissa tapauksissa marsu valitaan yleensä ulkonäön perusteella, eikä suinkaan ryhdytä testaamaan kuinka helppoja kukakin on käsitellessä ja roikkuuko marsu sormessa kiinni sitä kiusatessa.

Entä mitä tapahtuu kun marsu viedään kotiin?

Pienet marsunpoikaset ovat yleisesti hyvin arkoja. Eläinkaupasta ostetut marsut ovat usein vielä tavallista arempia, koska ne ovat yleensä lähes käsittelemättömiä. Kasvattajilla on yleensä paljon käsiteltyjä eläimiä, mutta siltikin marsunpoikaset käyttäytyvät epäilevästi uusia omistajia kohtaan eivätkä anna silittää. 

Hermohan siinä menee. Lemmikkiään ei pääse ottamaan syliin tai rapsuttelemaan. Marsu ei ota kädestä herkkua eikä ainakaan keskustele kanssasi kiivaasti pulputtaen. 
Missä on vika? 



Luonteenpiirteet on erilaiset myös marsuilla. Toinen marsu kaikesta huolimatta pysyy aina hieman arempana kuin toinen. Tämäkin on verrattavissa ihmisiin, toiset ovat ujompia kuin toiset. Tosin voi olla, ettei ujo marsu saa elämäänsä kovinkaan hyviä kortteja - nimittäin monesti kuulee miten liian arkaa yksilöä tulisi välttää. Ja vaihtaa kasvattajaa oitis kunnes eteensä saa eläimen joka ei rimpuile sylissä tai yritä karata otteesta.

Mutta uskoisin, että arempikin marsu on kesytettävissä. On aina ymmärrettävää ja lähes todennäköistä, että eläin pelkää ihmistä. Muutoksia ei tapahdu päivässä, eikä välttämättä parissa viikossakaan. On muistettava, ettei ihminen ole eläimelle luonnollinen seuralainen. Siksi on myös ymmärrettävä, ettei eläin voi luottaa ihmiseen heti täysin. 


Mutta aina on muutamia keinoja joilla lähteä luomaan suhdetta marsuun. 

Suurin, parhain ja eniten tuloksia antava keino taitaa olla kaikista perinteisin. Tarjoa ruokaa. Tie sydämeen käy vatsan kautta, niin myös marsuilla. Yleensä marsunpoikanen ensimmäisinä päivinä on niin arka, ettei kaikesta huolimatta suostu ottamaan tarjoaamaasi namia vastaan. 

Esimerkkinä voisin käyttää marsuamme Mersu, joka vietti ensimmäiset päivänsä mökissään. Yritimme houkutella sitä kaikilla maailman herkuilla,  mutta marsunpoika ei aikonut tulla ulos mökistä. Lopulta häkki pursuili herkkuja ja makupaloja joihin se ei koskenut. Ensimmäisen yön aikana kaikki oli kuitenkin kadonnut. Ihan kaikki ja pienimmätkin muruset. Viola muistaakseni taas jo ensimmäisenä päivänä otti kädestä kyllä ruokaa, pienen epäröinnin jälkeen. Samoin taisi toimia myös Ilona.

Kun marsu oppii yhdistämään äänesi, tuoksusi ja ruuan yhteen, pikkuhiljaa tuloksia syntyy. 


Jossain kehotettiin koskemaan marsuun vasta sitten kun se tulee luoksesi. Tästä olen henkilökohtaisesti hieman eri mieltä, koska siihen saattaa vierähtää kyllä useampi kuukausi. Marsua kannattaa alusta alkaen kyllä käsitellä. Mutta varovasti. 

Tietysti marsu on hädissään kun huomaa isot kädet tulevan sitä kohti, eikä se ymmärrä mitä siltä haluat. Tietysti pakoeläimelle tulee mieleen ensimmäisenä juosta karkuun. Mikäli marsu vain juoksee ympäri häkkiä silmät päässä pyörien, kannattaa pitää taukoja. Marsun puolikuoliaaksi juoksuttaminen ei ole oikea vaihtoehto. Sen sijaan kannattaa lähestyä varovasti, ja ottaa taas takapakkia jos marsu singahtaa toiselle puolelle häkkiä. 
Yleensä myös toisen marsun läsnäolo rauhottaa pelokasta marsua. Jos toinen marsu ottaa ihmiseltä namit ja käsittelyn vastaan mukisematta, pelokaskin marsu alkaa oppia missä tilanteissa toinen marsu saa ruokaa. 

Marsua kannattaa pitää sylissä pitkinä jaksoina. Silitellä, puhua rauhoittavasti ja antaa mahdollisuuden ottaa ruokaa. Harvemmin hädässä oleva marsu ruokaa ottaa, mutta tajuaa ainakin että ruokaakin on saatavilla sylissä. Sitten takaisin häkkiin. Niin, ettei marsu pääse rimpuilemaan. Nopeasti vain takaisin häkkiin. 

Meillä marsuihin on myös tehonnut ääni, jolla niille keskustellaan. Käytämme kimeää, mutta pehmeää ääntä jolla rauhoittelemme ja keskustelemme marsuille. Yllättävän nopeasti marsu oppii milloin keskustelu on tarkoitettu sille, ja milloin täysin jonnekkin muualle. Äänellä löperrellessä arkakin marsu lähestyy ihmistä.  Jossain vaiheessa myös äänen ne yhdistää ruokaan. 

Yllättävää kyllä, itseasiassa tuntuu että marsut yhdistävät lopulta kaiken ruokaan.
Toisaalta hyvä niin, koska marsut tunnetusti rakastavat ruokaa.


Vaikka marsulla on lyhyt muisti, ei sekään pääse traumoistaan yli helpolla. Tärkeää on, ettei sille tapahdu pienenä mitään traumaattista mikä aiheuttaa ylitsepääsemätöntä pelkoa. Kesytys kannattaa tehdä varoen ja hartaasti. Marsustakin tulee oiva lemmikkieläin kun sille antaa aikaa. 

Vaikkei marsusta tule kahdessa päivässä sinusta riippuvaista, sitä ei silti saa unohtaa häkkiin vain lojumaan. Luo siihen suhdetta päivittäin, tai et saa siitä ikinä kunnollista lemmikkiä. 

Ja pakko huomauttaa vielä loppuun yksi huomattu asia. Vaikka marsuja kehotetaan pitämään vähintään kahden eläimen laumassa, ne kesyyntyvät ihmiseen huomattavasti paremmin, nopeammin ja helpommin mikäli ovat yksineläjiä. (Siten, ettei samassa häkissä asu toista marsua). Kannattaa kokeilla pitämään marsunpoikasta aluksi enemmän yksin kuin laumassa, jolloin luottamus-suhteesta ihmiseen tulee vankempi. 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

8 # Kuulumiset


Heippa! Pahoittelut ettei taas hetkeen ole mitään kuulunut, mutta ongelmat vaan taas seuraavat toisiaan. Kun blogipuoli saatiin taas kuntoon, päätti koneeni lahota. Kone on käytössäni vain viikonloppuisin, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää kirjoitella vain viikonloppuisin tai laittaa ajoitettuja postauksia pitkin viikkoa. Mikäli kuitenkin takana on kiireinen viikonloppu, en välttämättä ehdi kirjoittelemaan laisinkaan.
Kone on kuitenkin matkalla korjaukseen, eli pian (toivottavasti) taas luvassa aktiivisempaa postailua!

Mitään kovin kummallista ei pikkueläimille tälläkertaa kuulu.
Luppien ulkotarha otettiin vihdoin pois käytöstä, eli luukku laitettiin umpeen. Ensi keväänä taas lupat pääsevät tarhaansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tytöt pääsisi ulos juoksentelemaan. Ovet ovat ulos aina silloin auki kun joku on valmistautunut henkisellä ja fyysisellä tasolla juoksemaan parituntia luppien perässä...

Myös poikien osastolla oli tehtävä pieni pakollinen muutos. Niilo on nimittäin kokenut kasvaneensa aikuiseksi, ja alkanut käyttäytyä sen mukaisesti. Toisinsanoen muut pojat eivät enää olekkaan niin kauhean kivaa seuraa, ja tämäpä johtaa tappeluihin ja muihin erimielisyyksiin. Siksi Niilo muutti omaan kämppään, ja Leevi ja Valtsu jäivät omaan kaksioonsa asustamaan.

Niilo yläkerrassa ja Valtsu sekä Leevi alakerrassa




lauantai 9. marraskuuta 2013

7 # Kanilan esittely



Kanilan esittely

Meidän kanilana toimii vanha navettorakennus, joka koostuu kolmesta osasta. Kolmatta ei ainakaan vielä toistaiseksi ole kunnostettu tai käytetty millään tapaa kanien majoittamiseen, mutta kaksi muuta navetan osaa ovat täyttyneet töpöhäntien vilinällä. 

Toinen osa navetosta (Poika osasto) on hieman keskeneräinen, ja samalla toimii myös turhan tavaran säilytystilana. Toisella seinällä on säilytyksessä heinäpaaleja, joista saa helposti jaettua kaneille eväät ja kuivikkeet. Loput heinäpaaleista säilyy naveton yläkerrassa. Poikien osastolla on yksi kerroshäkki, jonka kaksi ylintä kerrosta on Leevin, Niilon ja Valtsun käytössä. Seuraavassa kerroksessa asuu Touho, ja alimmassa Jiri. 

Toinen osasto navetassa onkin hieman asutumpi. Keskeisellä paikalla asuvat lammasrouvat karsinassaan. Takaseinällä on toistaiseksi tyhjä kaksikerroksinen häkki, johon myöhemmin muuttaa joku kerrostalon pojista. Lammaskarsinaa vastapäätä on luppien oma koppi, joka on vuosia sitten toiminut kanalana. Kopista kulkee luukku ulos juoksuaitaukseen, joka suljetaan aina talven tullen. Luppakopin vieressä on kaksikerroksinen häkki, jonka yläkerrassa asustaa Rolle ja alakerrassa Paskis. Nurkkaan on vielä tehty helposti muokattava asumus Lunalle ja Bandalle. 


Lampolan puolelle astuessa näkymä heti ovelta on juuurikin tämä. Lammas-aitaus ja kolme uteliasta päätä.




Tyttöjen nurkkahäkki on koostettu kompostikehikoista. Neidit eivät ole kovinkaan innokkaita poistumaan kotoaan, joten katoksi riittävät vain pienet viritelmät. 



Kerroshäkin yläkerta on siis Rollen hallussa, alakerta taas on Paskiksen valtakuntaa. Mitään kovin erikoista häkeissä ei ole. Alemmassa kerroksessa on hauska koroke, nimittäin vanhaa lehmien juottokaukaloa ei ole purettu. Tästäpä saakin kani siis mukavaa liikuntaa alas ja ylös pomppiessaan. Suuri miinus on ovi, joka aukeaa kerralla ylhäältä ja alhaalta. Yläkoppiin on toinen ovi, joka on kuitenkin jäänyt käyttökelvottomaksi nimittäin se sijaitsee hermeliinien häkin yläpuolella...




Luppien valtakunta on iso koppi, joka on myös vanhan juottokaukalon vuoksi kaksitasoinen. Tai oikeastaan nelitasoinen. Lupille ollaan nimittäin rakennettu myös pari kiipeilytasoa. Rouville on tullutkin tavaksi nukkua näillä tasoilla, kuten orsilla konsanaan. Taitavat kanit tietää että koppi on ollut ennen kanala? Perinteitä kunnioittaen...

Luppakopin kuvat epäonnistuivat ihan täysin, joten lainasin vanhoja kuvia hieman näyttämään miltä kanila koppi suurinpiirtein näyttää.



Takaseinältä siis vielä löytyy tämä tyhjä häkki, mikä oli kesällä ulkona myöskin käytössä. Häkki on sopivan kokoinen siirreltäväksi, mutta tarpeeksi tilava pienelle pupulle. Luppien kopin seinässä on käytävän puolella ilmoitustaulu, hyllykkö sekä naulakko valjaille sekä taluttimille.




Poikien puolelle astuessa edessä on tuo valtava kerrostalo, missä siis pojat asustelevat.
Mikään kovin erikoinen tämä osa kanilasta ei ole, nimittäin toinen seinä on täysin romun ja roinan vallassa. Julkisivun remonttikin on hieman kesken, mutta tärkeintä on tietty että kaneilla on tilava ja lämmin paikka asua talvenkin viimoissa. 










Harmittaa kovasti että jouduin kuvailemaan niin pimeänä ja synkkänä päivänä, että suurinosa kuvista meni pipariksi. Toivottavasti edes jotain selvää saitte?







torstai 7. marraskuuta 2013

6 # Mitäs me pallerot?







"Mitäs me. Odotetaan joulua, kasvatetaan masuja ja vältellään turhaa vipellystä. Tärkeintä on ottaa rennosti ja nukkua välillä"


tiistai 5. marraskuuta 2013

5 # Valokeilassa Kissa



Meidän Peto on syntymästään asti ollut vähän erilainen kissa. Siltä on aina puuttunut leuasta palanen mistä johtuen sen kieli näkyy aina. Myös kuolaa valuu ehkä turhankin paljon, ainakin silloin kun se innostuu.

Me saatiin Peto ja toinen kissa tutultamme ennen vierotusikää, mistä johtuen Peto leimautui melko vahvasti ihmisiin. Ainakin omaan omistajaansa eli minuun.

Peto ja minä vuonna 2000


Pienempänä Peto oli suhteellisen kiltti vauveli, eikä tehnyt pahojaan tai jäänyt päästään kiinni lasipurkkiin (niin kuin toinen kissanpentumme teki). Se pysytteli turvallisella alueella eikä myöskään vanhemmalla iällä tehnyt tyhmyyksiä (niinkuin muut kissat siiloon monta kertaa tippuessaan tai kettua jahtaillessaan).

Sen sijaan Peto mielellään seurasi mitä "äiti" teki ja puuhasi, mistä syystä meninkin kissan kanssa jonossa lähes poikkeuksetta. Monesti näytti siltä kun olisin lenkittänyt sitä hihnassa vaikkei sellaista ollutkaan. Ja siltä se toisinaan vaikuttaa edelleen.


Pedolla on muutenkin hauskoja ominaisuuksia, joilla se on aina erottunut muista kissoista. Pedolle on kautta aikojen kelvannut oikeastaan vain kuivamurot. Märkäruokaan Peto ei pahemmin ole koskenut.
Toisaalta taas Pedolla on pakkomielle maistaa kaikkea mitä näkee minun syövän. Joskus se jopa pohtii haukkaavansa omenasta palan, mutta yleensä asia jää nuuskimisen tasolle.

Peto on myös aika hiljainen kaveri. Tai no, kyllä se jylisee kuin porakone öinä jolloin tahtoisi itse nukkua, tai karjuu ikkunan alla kun leijona keskellä yötä ulos jäätyään. Mutta sanavalikoima on Pedolla aika niukka.
Tiukka Mau tai oikein nariseva Mau-au-au.

Yleensä kun Peto istuu korvan juureen ja maukuu lakkaamatta, herran on joko päästävä pissalle, saatava ruokaa tai sitten jotain kamalaa on tapahtumassa. Tosin viimeisintä vaihtoehtoa Peto on vain kerran käyttänyt tultuaan kertomaan kauhusta kankeana, että keittiössä kahvinkeitin oli seonnut ja sylki kahvia pitkin seiniä.


Vanhemmiten Pedosta on tullut melko rasittava. Muuttoni toiselle paikkakunnalle oli kissalle melko suuri muutos, ja kotiin tullessani se toisinaan roikkuu suunnilleen lahkeessa kiinni kaiken aikaa.

Siitä on tullut myös ihan hirvittävän mustasukkainen kaikelle. Puhelimelle, lukemalleni lehdelle, kirjalle ja varsinkin tietokoneelle.

Peto heti läppärini nähdessään syöksyy näppäimistön päälle tassuttelemaan. Peto on taitava käyttämään sormihiirtä, langallista hiirtä ja on oppinut jopa sammuttamaan tietokoneen napistaan. Mikäli en siirrä huomiotani välittömästi Petoon, se parhaimmissa tapauksissa sulkee tietokoneen läpän tassullaan.


Peto on muutenkin hieman mammanpoika. Useasti kun se tappelee muiden naapuruston kissojen kanssa, satun paikalle ja yksinkertaisesti käsken Pedon painua kotiin. Ja sittenhän se (noloa kyllä) tottelee!

Toisinaan pistää naurattamaan myös se, että joskus yllätän Pedon leikkimästä jollain palolla tai muulla jännällä lelulla. Kun kissa huomaa, että sen leikkiä seurataan - se lopettaa välittömästi.

Ainiin, täytyypä vielä mainita yksi hauska piirre tästä kissasta. Se ei suostu juomaan tavallisesta juomakiposta vaan juomalasista, kahvikupista tai mukista. Toisinaan on hieman huvittavaa hakea kissalle vettä juomalasissa...

Millaisia kissoja teillä asuu? 

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

4 # Pikkuisemme on taivaan kirkkain tähti




Marsunen pieni kuin tuomenkukka, sulki jo silmänsä kultatukka. Nukahti siipien suojaan ja lähti, nyt pikkuisemme on taivaan kirkkain tähti.

On kulunut tasan vuosi Mersun kuolemasta. 
Toisinaan on hassu ajatella, ettei Mersua enää ole.
Toisaalta taas on jo tottunut siihen, ettei tuota oranssia pörrökasaa löydy maailmastamme. 


Pätkiä edellisestä blogista:

3.11.2012
"Mersu oli jo eilen tosi huonona, tänään vielä huonompana. Jaksoi kuitenkin tänä aamuna purista onnellisena kun sitä silittelin, useammankin kerran. Ei jaksanut nousta, mutta jaksoi yhä osoittaa kuinka onnellinen oli että siitä pidettiin huolta. <3

Me kaikki hyvästeltiin se tänään, Violakin myös. Violaa vähän hämmästytti miksi Mersu ei tullut enää tervehtimään, mutta päätti vielä sukia Mersun turkkia vähän. 

Nyt Mersu on matkannut marsujen taivaaseen, missä on aina kesä, loputtomasti maukasta nurmikkoa, ja muita marsuja. <3"


"Mersu on saanut uusia ihmis ja eläinystäviä, joille Mersu on lähes päivittäin osoittanut rakkauttaan.

Mersu on saanut viettää kesät ulkona syöden ruohoa, ja saanut varmasti sellaista vapautta mitä moni marsu ei eläessään saa.

Mersu on saanut vallata koko talomme, päihittää kissan, ja osoittaa myös kaneille että Mersu on pomo."





Halusin toteuttaa tämän postauksen, koska tahdon kunnioittaa tämän pienen eläimen muistoa vuodesta toiseen - niin kauan kun muistot pysyy muistissa tästä ihanasta marsusta.

lauantai 2. marraskuuta 2013

3 # aamutoimia kanilassa



Tavallisesti kanien kanssa aamu alkaa ennen kahtatoista aamulla. Mikäli aamupalan saanti pitkittyy, luvassa on hermostuneita neitejä ja jalkojaan tömpsöttäviä herroja.
Samalla myös villapaitoihin piiloutuneet lammasrouvat saavat aamupalaa, sekä mahdollisesti aamulenkin.

Aamupalaksi tänään kaneille oli iso kasa siemeniä, omena Bandalle ja Lunalle sekä ylimääräisiä nameja kilteille pupuille. Normaalisti ateriaan kuuluu vähemmän siemeniä ja herkullinen porkkana, paitsi tänään jolloin porkkanavarasto oli tyhjä.




Paskis maistelee muroja.

Niilo, Valtsu ja Leevihän ne siinä syövät.


Jirikin on muuttunut jälleen mustaksi! Onneksi, koska ruskeat väriläikät siellä täällä olivat hieman karun näköiset. Hienosti pojan painokin on lähtenyt jälleen nousuun. Toisinaan nimittäin Jirin paino on turhan alhaalla syömisongelmien takia. Kuvistakin huomaa miten tälläkin hetkellä sen hampaat törröttää. Pian on taas hampaanleikkuun aika. 


"Saanks mää sitä ruokaa nyt??!" Jiri siellä huutelee.

Ja nämä neidit joutuu syömään diettiruokaa.. ihan syystäkin. Mahat on kuin ilmapallot. 


Tilda oli kasvattanut pulisongit!


Ja lampaillakin koitti onnenpäivä, aamupalaksi nimittäin ruuan tähteitä! nam..